Muutama vuosi sitten hoidin erään ikääntyneen sukulaiseni auton myyntiä hänen puolestaan. Auto oli käytännössä seisonut käyttämättä jo pari vuotta. Kävi ilmi, että autossa oli vielä voimassa laaja kasko, jonka hinta liikennevakuutuksen kanssa oli 700 euron luokkaa. Auton myyntihinta oli lopulta 4000 euroa, eli vakuutuksen hinta oli 18 % auton arvosta. Vakuutuksen hinta voi siis nousta älyttömäksi!
Teimme tutkimuksen autovakuutuksen hinnasta suhteessa auton arvoon
Teimme tutkimuksen autovakuutuksen hinnasta suhteessa auton arvoon. Hinnat on laskettu Volvo V70:lle haltijan ollessa 54 vuotias Helsinkiläinen. Laskimme vakuutusten hinnat muutaman suurimman vakuutusyhtiön nettilaskureilla. Ajoneuvon arvot taas perustuvat Nettiauton hintoihin. Menetelmä ei ole tieteellisen tarkka, mutta halusimme nähdä suuntaviivat. Lopulta vertasimme liikennevakuutuksen ja kalleimman kaskon hintasuhdetta (siis vakuutuksen hintaa suhteessa auton arvoon) tilanteeseen, jossa turvaa karsitaan. Muutimme 6 vuoden jälkeen laajan kaskon suppeammaksi kaskoksi. Kahdentoista vuoden jälkeen vaihdoimme kaskon osakaskoksi ja lopulta 18 vuoden jälkeen pidimme vain liikennevakuutuksen.
Turvaa kannattaa karsia
Tulokset on nähtävissä oheisesta kuviosta. Ajan kuluessa turvaa karsimalla säästimme 8000 euroa.

Turvaa todellakin kannattaa karsia. Kuvaamamme tilanne on toki keinotekoinen, sillä harva ihminen autoa pitää noin kauan. Kuitenkin viestimme on se, että ensinnäkin kannattaa auttaa ikääntyviä sukulaisia vakuutusasioissa. Vakuutusyhtiöhän mielellään tuon 8000 euroa ottaa. Lisäksi kannattaa myös arvioida itse millaista turvaa tarvitsee ja kun turvaa karsii, niin kannattaa myös kilpailuttaa hinnat. Ettet maksa turhasta!
Paljonko haluat maksaa autovakuutuksesta?
Säästä jopa 700e vuodessa!