Autoilun kustannuksista valtaosa tulevat kolmesta eri kustannuserästä. Auton pääomakustannus on suurin kustannus. Autovakuutus on toiseksi suurin autoilun kustannus. Kolmanneksi suurin kustannus tulee polttoaineesta.
Kevyellä kaasujalalla pystytään hillitsemään polttoainekustannuksia, mutta auton vakuutuskuluihin harvoin kiinnitetään huomiota. Tutkimuksemme mukaan vain noin 50% autoilijoista on koskaan kilpailuttanut lakisääteisen liikennevakuutuksen ja vapaaehtoisen autovakuutuksen.
Koeajoautojen autovakuutusten hintaerot
Kuluttajana et välttämättä jaksa kovin usein pohtia, mistä saisin autolleni oikeanlaisen ja hintaisin autovakuutuksen. Päätimme sen takia julkaista eri lehtien koeajoautojen autovakuutusten hintaeroja.
Autovakuutusten hinnat vaihtelevat yhtiöittäin merkittävästi. Olemme huomanneet, että hinnat vaihtelevat suuresti myös eri ajankohtina. Kilpailuttamalla autosi vakuutukset säännöllisesti voit säästää satoja euroja vuodessa.
Kuuma vinkki
Tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, että vakuutusehdot ja omavastuut vaihtelevat yhtiöittäin yllättävän paljon. Nämä eivät selviä vain hintaa katsomalla. Olemme analysoineet kaikkien yhtiöiden ehdot ja tuomme tämän osaamisemme kuluttajien käyttöön uudessa palvelussa. Palvelussamme pystyt helposti vertaamaan yhtiöiden eroja ja annamme sinulle suosituksen parhaasta vakuutuksesta ottaen huomioon ehdot, omavastuut ja hinnat.
Kun hyödynnät palveluamme voit taas rauhassa kaasutella tyytyväisenä ja entistä rikkaampana!
Koeajoautot ja testihenkilöt
Valitsemme koeajoautot sattumanvaraisesti eri lehtien sivuilta. Hyödynnämme palveluamme koeajoauton autovakuutuksen hinnan ja laadun hakemiseen.
Testihenkilömme ovat oikeita henkilöitä, jotka ovat allekirjoittaneet meidän palvelussamme meidän kanssamme toimeksiantosopimuksen.
Ilmoitamme tuloksissa testihenkilön iän ja paikkakunnan, jossa henkilö asuu. Testihenkilöillämme on erisuuruisia liikennevakuutusbonuksia. Osalla on täydet bonukset, osalla taas 30% – 50%.

Mercedes-Benz C200 EQ-Boost
Testihenkilön ikä: 62 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: länsi-Suomi
Autovakuutuksen hintaero: 387,39€

Hyundai Santa Fe
Testihenkilön ikä: 58 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: länsi-Suomi
Autovakuutuksen hintaero: 529,40€

Kia Stonic
Testihenkilön ikä: 28 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: pääkaupunkiseutu
Autovakuutuksen hintaero: 440,54€

Renault Zoe
Testihenkilön ikä: 41 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: pääkaupunkiseutu
Autovakuutuksen hintaero: 150,66€

Skoda Fabia Kombi
Testihenkilön ikä: 41 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: pääkaupunkiseutu
Autovakuutuksen hintaero: 360,48€

Hyundai Tuscon
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turun seutu
Autovakuutuksen hintaero: 379,79€

Volvo V60
Testihenkilön ikä: 28 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: pääkaupunkiseutu
Autovakuutuksen hintaero: 661,77€

Ford Edge
Testihenkilön ikä: 41 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Espoo
Autovakuutuksen hintaero: 803,10€

Range Rover Sport P400e HSE Dynamic
Testihenkilön ikä: 41 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Espoo
Autovakuutuksen hintaero: 1090,63€

Seat Tarraco
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 509,79€

DS 7 Crossback
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turun seutu
Autovakuutuksen hintaero: 264,88€

Cupra Ateca 2.0 TSI DSG 4Drive
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 825,45€

Audi A1 Sportback Business S line 30 TFSI S tronic
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 419,19€

Peugeot 508 Allure BlueHDi 130 EAT8
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 262,52€

Honda C-RV Hybrid Elegance AWD AT
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 262,52€

Audi Q3 40 TFSI S tronic quattro Business Advanced Launch Edition
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 420,19€

Volvo V60 T8 AWD Inscription aut
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 587,05€

Toyota Corolla Touring Sports 2.0 Hybrid Style
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 582,16€

Citroën C4 Cactus
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 465,13€

Suzuki Jimny 1,5 VVT 4WD
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 562,05€

Mercedes-Benz B 180 A Launch Edition Style
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 612,13€

Kia Rio 1,0 T-GDI 120 GT Line DCT
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 530,12€

Ford Focus Vignale Wagon 2.0 TDCi Ecoblue 150 hv A8
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 394,27€

HONDA HR-V 1,5 ELEGANCE CVT
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 262,41€

OPEL INSIGNIA GRAND SPORT INNOVATION 1,6 TURBO
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 287,48€

Ford Focus 1,5 EcoBoost Active Wagon
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 607,78€

Škoda Karoq Sportline 2.0 TSI 4×4 DSG A
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 638,47€

Opel Insignia Sports Tourer 1.6 Turbo
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 609,41€

Skoda Kodiaq RS
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 248,48€

Citroen C5 Aircross PureTech 180
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 257,67€

LEXUS ES 300h F-Sport
Testihenkilön ikä: 57 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Turku
Autovakuutuksen hintaero: 571,46€

Lexus UX 250h F Sport
Testihenkilön ikä: 29 vuotta
Testihenkilön asuinpaikkakunta: Helsinki
Autovakuutuksen hintaero: 625,90€