Vakuutusyhtiöt muuttavat vakuutusehtojaan ja hintojaan useimmiten vuoden vaihteessa. Muutokset ovat nähtävissä asiakkaalle tulevalla uudistuskirjeellä.
Moni vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtojaan ja hintojaan vuoden vaihteessa
Muutoksia säätelee Vakuutussopimuslaki
Vakuutusehtoihin ja vakuutusten hintoihin tehtäviä muutoksia säätelee Vakuutussopimuslaki. Muutosten pitäisi olla vähäisiä ja hintamuutosten perustua vakuutusehdoissa mainittuihin seikkoihin. Muussa tapauksessa vakuutusyhtiön tulisi irtisanoa vakuutussopimus uudistuksen yhteydessä. Yleisimmin hintojen muutosta perustellaan inflaatiolla, eli jollakin indeksillä, tai korvausmenon muutoksella.
Hintoja kannattaa vertailla
Uudistusten yhteydessä tehtävät hintamuutokset saattavat ajan kuluessa muuttaa aikoinaan edullisen vakuutuksen kalliiksi. Siksi vakuutusten hintoja kannattaa vertailla ajoittain. Uudistuskirjeen saapuminen voisi olla hyvä muistutus tälle vertailulle.
Päivitämme sivuillamme tietoja alennuskampanjoista
Olemme syksyn ajan päivittäneet tietoja eri vakuutusyhtiöiden alennuskampanjoista. Vuoden lopussa on päättymässä pitkään voimassa olleet LähiTapiolan ja OP:n alennuskampanjat. Näistä on voinut saada itselleen kampanjan säännöt täyttämällä edullisen vakuutuksen vuodeksi. Ongelmallista näiden vuoden maksukampanjoiden kanssa on se, että on vaikeata ja työlästä vertailla hintoja uudestaan vuoden kuluttua. Tekemiemme vertailujen perusteella ostamalla vuoden alennuksella muutenkin edullisesta vakuutusyhtiöstä voi säästää satoja euroja. Vakuutusten hinnoissa on nimittäin valtavia eroja. Käy katsomassa tekemäämme vertailua!
Kuvittele jos käytössäsi olisi kätevä tapa tehdä vakuutusten vertailu
Niin, miltä se kuulostaisi Sinusta?
Paljonko haluat maksaa autovakuutuksesta?
Säästä jopa 700e vuodessa!