Tarinamme
Onko sinulle tuttu tilanne: olet vaihtanut autosi tai juuri ostamassa ensimmäisen autosi. Tiedät, että ennen kuin autolla voi ajaa, autolle pitää vähintääkin ostaa pakollinen liikennevakuutus. Vakuutuksen saa ostettua autokauppiaalta tai rekisteröinnin yhteydessä katsastusasemalla, jolloin autokauppias tai katsastusaseman virkailija kysyy sinulta “mihin yhtiöön vakuutus laitetaan?” Tai olet ehkä päättänyt ostaa vakuutuksen internetistä tai vakuutusyhtiön konttorista.
Autovakuutuksen ostaminen koetaan usein tylsäksi pakkopullaksi. Vakuutusyhtiöt eivät ole kyenneet tekemään vakuutusehtojen ja hintojen vertailua asiakkaille helpoksi. Päinvastoin vakuutusten vertaileminen on vaikeaa, tylsää ja aika epämieluisaa puuhaa. Kaiken lisäksi vakuutusyhtiöt markkinoivat alennuksia ja bonuksia, jotka eivät kerro vakuutuksen sisällöstä ja hinnoista juuri mitään. Tämä on johtanut siihen, että moni asiakas kokee olevan ihan sama mistä autovakuutus on ostettu, kunhan sellainen on olemassa. Juuri sinulle parhaan vakuutusvaihtoehdon löytäminen on tehty liian vaikeaksi.
Ei enää.
Istuimme tiimimme kanssa vuonna 2017 ensimmäisen kerran alas pohtimaan, miten voisimme ratkaista ostamisen ja vertailemisen ongelman. Miten auttaa sinua löytämään nopeasti ja vaivattomasti sinulle parhaan vakuutuksen samalla säästäen sinun euroja, aikaa ja vaivaa? Pohdimme yhdessä mitkä asiat estävät asiakkaita kilpailuttamasta vakuutuksiaan ja varmistamaan, että olet aina parhaiten turvattu etkä maksa vakuutuksista liian paljon.
Keskustelujen ja haastattelujen jälkeen tulimme siihen lopputulokseen, että markkinoilta puuttuu palvelu, joka ymmärtää sinun muuttuvia tarpeita ja joka löytää sinun muuttuviin tarpeisiin aina oikean vakuutuksen.
Siinä istumalla päätimme lähteä ratkaisemaan tätä ongelmaa. Miten saisimme koottua yhteen palveluun kaikkien vakuutusyhtiöiden kaikki autovakuutustarjoamat? Miten voisimme yhdenvertaistaa eri vakuutusyhtiöiden tarjoamat toisiinsa vertailukelpoiseksi? Miten tulokset tulisi esittää selkeästi ja ymmärrettävästi ja miten me voisimme teknologiaa hyödyntäen vertailla ja näyttää vakuutusyhtiöiden vakuutusturvia erot asiakkaan puolesta, jotta asiakas voisi tehdä ostopäätöksen muun kuin brändin ja hinnan perusteella?
Olemme uuden ajan digitaalinen vakuutusasiantuntijasi, joka auttaa Sinua löytämään parhaimman vakuutuksen!
Vakuutuslaskuri.fi on Little Buck Oy:n kehittämä digitaalinen meklaripalvelu. Olemme sinun digitaalinen vakuutusasiantuntijasi. Haemme puolestasi kaikki markkinoilla olevat vakuutustuotteet sinun autollesi. Käytämme kehittämäämme teknologiaa vertailemaan eri vakuutusten sisällöt ja näytämme sinulle selkokielisesti, miten eri vakuutukset eroavat toisistaan niin sisällöltään ja hinnaltaan.