Kotivakuutuksissa on merkittäviä eroja. Suurimmat erot ovat ikävähennyksissä ja omavastuissa. Ikävähennysten tulkitseminen ehdoista on hankalaa. Niiden vertaamiseksi voisi kysyä asiakaspalvelusta vaikkapa kaksi esimerkkiä: kaksi vuotta vanhan 500 euron puhelimen särkyminen ja saman hintaisen 5 vuotta vanhan pesukoneen särkyminen.
Myös eräiden esineryhmien kuuluminen vakuutukseen eroaa eri yhtiöiden kesken. Jos harrastaa vaikkapa matkailuautoilua, niin kannattaa selvittää arvoesineiden korvattavuus.

Kotivakuutusten erojen merkitys sinulle
Kannattaa valita kotivakuutus huolellisesti ja kilpailuttaa koko vakuutusmarkkina parhaimman ratkaisun löytämiseksi.
Kotivakuutuksissa on isoja eroja
Kotivakuutus on yksi kotitalouden perusvakuutuksista. Kotivakuutuksia on tarjolla eri laajuisia. Kuitenkin useimmiten kannattaa ottaa se laajin vakuutus, joka kattaa myös rikkoutumiset. Vakuutusten hinnoissa on merkittäviä eroja, vaikka irtaimiston vakuutus tyypillisesti maksaa sadasta kahteen sataan euroa. Suurimmat erot kuitenkin ovat vakuutusehdoissa.
Vertaaminen on työlästä muttei mahdotonta
Ehtotekstejä jaksaa lukea vain todella harva kuluttaja. Vertaaminen on työlästä muttei ison kuvan saamiseksi mahdotonta. Lopullinen tilanne valitettavasti selviää vasta korvausta haettaessa. Ehtojen tulkinta tehdään nimittäin vakuutusyhtiössä ja lopputulos voi usein poiketa siitä, miten ehdot on voinut ymmärtää.
Ikävähennyksissä on merkittäviä eroja
Esineistä tehdään niiden ikään perustuva ikävähennys, jolla huomioidaan, ettei esine ole enää uuden vastaavan esineen arvoinen. Nämä ikävähennysprosentit ovat yleensä esineryhmäkohtaisia, koska erilaisten esineiden arvo alenee eri lailla. Ikävähennysprosenteissa on huomattavia eroja eri vakuutusyhtiöiden kesken. Fennia, Pohjantähti, LähiTapiola ja Turva ovat helläkätisimpiä ikävähennyksissä. If taas kaikista rankin. Vertailussamme emme huomioineet erilaisia asiakasetuja, joihin kuuluu myös kevennyksiä ikävähennyksiin. Ikävähennyksissä on siis merkittäviä eroja.
Rajoituksissa myös eroja
Toinen alue, jossa on isohkoja eroja, on rajoitukset. Rajoitukset saattavat koskea esineitä tai tapahtumia. Osa rajoituksista on selkeitä ja osa ei. Koska vakuutuksella on tarkoitus kattaa äkillisiä ja ennalta-arvaamattomia tapahtumia, niin on luonnollista rajata vaikkapa kuluminen pois. Monilla yhtiöillä on eläimen aiheuttamat vahingot rajattu kokonaan pois. Samoin tietokoneen ohjelmat ja tiedot on yleensä rajattu pois. Nämä nyt vain esimerkkeinä rajoituksista. Niitä piisaa! Mutta rajoituksissa on myös eroja vakuutusyhtiöiden kesken. Fennian laaja kotivakuutus on markkinoiden ylivoimaisesti kattavin vakuutus. Ei ole siltikään yleispätevää sanoa, että kannattaa hankkia tietyn vakuutusyhtiön kotivakuutus. Kannattaa siis vakuutusta hankittaessa lukea tuoteoppaasta mitä on rajattu pois, koska jokaisen kotitalouden tilanne on erilainen.
Omavastuut vaihtelevat
Omavastuu on se osuus, joka jää itselle maksettavaksi vahinkotilanteessa. Irtaimiston vakuutuksissa on paljon eroa sillä, onko omavastuu 85 euroa vai 300 euroa. Turvan omavastuut ovat selkeästi alhaisemmat kuin muilla. Kannattaa katsoa tarjouksessa oleva omavastuu.
Sinua saattaa myös kiinnostaa

Kotivakuutuksen turvan tarkistaminen ja kilpailuttaminen
Eri vakuutusyhtiöiden kotivakuutuksen kattavuudessa on eroja. Harva tietää, että vakuutus kannattaa päivittää aika ajoin. Monet luottavat siihen, että kerran otettu vakuutus on sopiva aina. Näin ei …